2. kesäkuuta 2014

Kesäkuun kuulumisia

Toukokuu mennä hujahti, niinkuin sillä on tapana. Viimeinen viikko meni lähinnä kevätjuhlissa ja muissa juhlissa. Suvivirren lauloin kolmeen kertaan ja aina se kuulostaa yhtä ihanalta! Siitä, jos jostain tulee kesän tunnelma. Viikonloppuna oli neljässä juhlassa, perjantaina illalla lähihoitajan valmistujaisissa, lauantaina yo-kokin juhlissa sekä kummipojan yo-juhlissa ja vielä sunnuntaina yo-lähihoitajan juhlissa. Autossa istuskelin noin 900 km viikonlopun aikana, onneksi hanttimiehen puolella, sillä matkojen aikana sain neulottua yhden vauvan nutun viimeistelyä vailla valmiiksi :)

Pikkulahjoja olen tehnyt kolme toukokuussa, nämä tossut meni yhdelle ihanalle ihmiselle, jonka luona vanhin tyttäreni on yöpynyt muutaman kerran talven aikana opiskelunsa takia
Lankana Isoveli color ja kokona noin 39.

Lisäksi tein nämä tossut pikkumiehen opettajalle ja avustajalle




Molemmissa lankana myös Isoveli color ja kokona noin 40. Näitä tossuja oli sitten kiva tehdä :)



Maaliskuun alussa olimme siellä Karnaluksissa ja sillä reissulla sain lahjaksi lankakerän ystävältäni. Jokin aika sitten se kerä muotoutui tällaisiksi
eli tein itselleni sukat. Lanka on On Line supersocke, jossa on aloe veraa ja jojobaöljyä. Ihana kutoa ja ihana pitää. Lankaa jäi vielä niin paljon, että niistä tulee pikkusukat.

Käsitöiden saralla nyt on työnalla se vauvan nuttu, josta puuttuu enää viimeistely. Ensi lauantaina olemme menossa Timanttihäihin, eli hääpari on ollut aviossa 60 vuotta! Suunnittelin heille lahjaksi pistelyn, joka pitäisi saada valmiiksi vielä ennen lauantaita, urakkaa on, mutta haluan niin antaa heille itsetekemäni lahjan. Katsotaan, miten käy ;) 

Tänään on ollut niin ihana ilma, pyöräilin töihin ja iltapalaveriin eli yhteensä 17 km. Oli kyllä nautinto pyöräillä näin kauniina päivänä ja vielä, kun on niin ihanan vihreää ja rehevää. Lisäksi tämän ihanan ilman pitäisi jatkua vielä huomennakin!

Olin äsken yhdessä työpalaverissa ja palaveripaikan pihalla kasvoi valkoinen syreeni. Sain siitä pari oksaa mukaani ja näiden kukkien myötä haluan toivottaa teille ihania kesäpäiviä!!!



Ei kommentteja: