16. kesäkuuta 2013

Viikonlopun viettoa

Eilen lauantaina olimme minä ja 27 muuta naista reissussa Tapion kaupassa ja Kauhajoella yleensäkin. Kuten arvata saattaa, Tapiolta tarttui mukaan muutama kerä lankaa :) Tässä minun mukana matkannut kasa
 Minun mielestä ihan kohtuullinen kasa, kun vertaa sitä valikoimaa, joka sieltä löytyy! Nuo alareunassa olevat Nallet ovat lahjoja, yksivärinen Tapiolta ja Krassi mukavalta ystävältäni Rae-Marjalta.

 Tämä herkku on myös Tapiolta. Tuo lanka on pellavaa ja väri on oikeasti vähän sinisempi luonnossa. Tästä aion virkata itselleni takin tai liivin, katsotaan, mitä syntyy...

 Samalla reissulla piipahdimme Jokipiin pellavassa ja nämä ostokset ovat sieltä. Sieltä saimme todella ystävällistä palvelua, vaikka olimmekin siellä vasta sulkemisajan jälkeen. Meillä oli kyllä tosi mukava reissu, matkaseura oli todella mukavaa ja upeat vihreät maisemat joita ihailla.


Meillä on tänään satanut melkoisen monta tuntia, vettä tuli yhteensä noin 15mm. Illalla kuitenkin alkoi vähän kirkastumaan. Kiertelin kameran kanssa pihalla sateen jälkeen ja tässä on nyt sitten kuvia meidän pihalta.








 Sadepisarat ovat kuin timantteja jättipoimulehden lehdillä.

Tässä on meidän pihan "helmi", ainakin minun mielestä. Nämä Iirikset ovat alunperin lähtöisin lapsuuden kotini naapurista. Aikoinaan äitini on saanut sieltä juurakkoa lapsuudenkotini pihalle ja aikoinaan (31 vuotta sitten), kun muutin omaan kotiin siirsin Iiristä omallekin pihalle. Nyt asun kolmannessa omassa kodissani ja aina Iiris on muuttanut mukana. Olen aina tykännyt iiriksestä todella paljon ja tykkään edelleen, erityisesti tästä vanhasta varsiosta. Jälleen tänä kesänä tämä kukkii komeasti, osa nupuista on vasta aukeamassa eli saan nauttia näiden kauneudesta vielä pitkään. Nämä on sijoitettu pihalle niin, että kun menen ulko- ovesta ulos, näen Iiriksen heti :)

Kauniita ovat vesipisarat Iiriksen terälehdilläkin :)

Juhannus- viikko on alkamassa, tavattoman pian on kesä edennyt. Eilen matkatessamme tuonne Kauhajoelle ihailin tuota suunnatonta vihreyttä, jota luonto meille juuri nyt tarjoaa. Kyllä Suomi on niin kaunis maa!!! Tämä kesän valo, vihreys ja (toivottava) lämpö ovat niin ihania asioita!

Vielä on monenmoista puuhaa, ennenkuin kaikki on valmista juhannuksen tulla, mutta eiköhän kaikki ajallaan valmistu. Ja vielä, kun aina jossain välissä ehtii vähän tehdä käsitöitä, niin kaikki on ok :)

Oikein mukavaa juhannus- viikkoa teille kaikille!!!

8. kesäkuuta 2013

Juhlaa...

Kesäkuu alkoi juhlatunnelmissa. Ensimmäisenä päivänä alkoi kesäloma koululaisilla sekä vietimme Yo- juhlaa. Tytöistä vanhin valmistui ylioppilaaksi ja kolmen vuoden puurtaminen jäi muistojen joukkoon. Sankari ompeli itse mekkonsa, minua tarvittiin lähinnä neuvonantajaksi. Tässä on lopputulos:
 Hän suunnitteli itse mekon mallin. Kangas on silkkiä. Illan juhlintaan hän ompeli vielä toisenkin mekon, musta- valko- raidallisen. Oli mukava päivä, lapsen onnea on niin ihana jakaa :) Nyt sitten jännitämme opiskelupaikan saamista. Pääsykokeet olivat torstaina ja perjantaina Vierumäellä ja toivottavasti koulun ovi aukeaa hänelle syksyllä!

 Tässä on kuva yhdestä hänen saamasta ruususta, nykyaikana kaikki on mahdollista... sydän kasvaa ruusun sisällä...

Sain myös oman neuleeni valmiiksi juhliksi (valmistui jo viikkoa ennen!), kuvan väri ei kyllä ole todellinen. Tämä neule on voimakkaan pertoolin värinen oikeasti. Lankana Bommix Bamboo eli aivan ihanan tuntuinen iholla. Alla minulla oli musta kotelomekko. Ja muuten torstaina aloitin sitten jo uuden isomman neuletyön, pitsiliivin ja tässä välissä neuloin kolme tiskikukkaa.

Kulunut viikko on ollut melkoista haipakkaa. Maanantaina kävin Hesassa kokouksessa, tiistaina ja keskiviikkona oli töitä ja tämän kodin juhlien jälkeistä raivaamista. Torstaina aamuyöllä lähdin viemään neitiä pääsykokeisiin Vierumäelle ja iltapäivällä ajelin takaisin yksin, kun hän pääsi jatkoon toiseksi päiväksi. Ajomatkaa tuli yhteensä 598 km. Perjantaina oli töitä sekä illalla kävin onnittelemassa 85 v täyttänyttä pirteää ja iloista rouvaa.

Tänään, lauantaina, vietin aamupäivän Knit in Public- päivän merkeissä neuletapaamisessa. Meitä oli 18 käsitöiden tekijää Eetunaukiolla Porissa kävelykadulla. Ilma oli tavattoman upea ja oli kyllä super mukava tapaaminen!

Kolmella pienemmällä lapsella on nyt siis kesäloma, mutta emme ole tehneet mitään ihmeempiä lomasuunnitelmia vielä. Pakollista ohjelmaa on kesällä muutamia päiviä sekä tietenkin töitäkin pitää tehdä, mutta pyrin pitämään myös vapaata. Varsinaista lomaahan minulla ei ole, siitä pitävät huolen opiskelu ja yrittäjänä toimiminen, mutta kyllä vapaata aion pitää, jotta voin olla lasten kanssa. Syksyllä sitten voi tehdä töitä enemmän, kun lapset palaavat kouluihin. Ja käsitöitä aion kyllä tehdä koko kesän, aina kun on mahdollista ;)

Aivan ihanaa kesän jatkoa kaikille, olette sitten työssä tai vapaalla! Nautitaan valosta ja lämmöstä!