6. helmikuuta 2014

Helmikuun helmiä

Olen silloin tällöin osallistunut kirjansidonta- kursseille ja tällä hetkellä olen myös yhdellä lyhyt-kurssilla. Tein siellä kaksi vanhaa keskeneräistä kirjaa valmiiksi eli tällaiset

Tässä kuvassa on myös kaksi aikaisemmin tekemääni kirjaa.


Kirjansidonta- kurssilla tapasin yhden vanhan tutun, jonka kanssa tuli juttua vanhoista pitseistä. Hänellä oli pieni laatikollinen vanhoja pitsien malleja isöäitinsä ja isotätinsä jäämistöistä. Hän lainasi malleja minulle ja kuvasin niistä muutaman. Ne kaikki olivat aivan ihania! Tässä muutama malli



 Ihania vai mitä? :)

Samalla kuvasin myös ystävältäni joululahjaksi saamani liinan, vanhan mallin mukaan virkattu keskiliina. Mielettömän ihana lahja!!!

Tiistai-illalla, kun tulin kotiin kirjansidonnasta, odotti kotona tälliset herkut! Nuorin tytöistä oli kokeillut uutta reseptiä. Nam, hyviä olivat!


Tässä on vielä kuva Etiopia nutuista jotka on lähetetty eteenpäin. Nuttuja oli 35 ja näiden tekijät ovat Porin neuletapaamis- väkeä pääsääntöisesti. Yhteensä tuo porukka on neulonut noin 100 nuttua!

Viime neuletapaamisessa heitin heille uuden haasteen. Satakunnan keskussairaalaan valmistuu vuoden kuluttua maaliskuussa uusi Lasten ja naisten talo. Sinne siirtyvälle Vastasyntyneiden teho-osastolle, jossa minäkin olen työskennellyt joskus aikanaan, haastoin naiset neulomaan peittoja, myssyjä, sukkia ja lapasia. Ensituntuma oli se, että haaste otettiin vastaan hienosti! Katsotaan, mitä tulemaan pitää :)

19.2 aloittaa uusi käsityöläisten kokoontuminen eli Luvialla aloittaa uudessa Kaffe Almassa Neulekahvila. Kokoonnumme klo 18-20 ja sinne ovat kaikki tervetulleita. Kahvila sijaitsee aivan keskustassa koulua vastapäätä ;) Mielenkiinnolla odotan miten Neulekahvila lähtee "pyörimään", toivottavasti yhtä hyvin kuin Porissa, viime lauantaina siellä oli ennätysmäärä väkeä eli 26 naista. Käsityöharrastus voi hyvin ja se on hienoa!!!

Ystävänpäivä pukkaa ensi viikolla ja siihen olen valmistautunut virkkailemalla, niistä sitten kuvia ensi kerralla!

Kaikkea hyvää teille!!!

Ei kommentteja: