21. lokakuuta 2013

Syysloman viettoa

Meillä alkoi muksuilla syysloma tänään ja minäkin olen lomalla lähes koko viikon heidän kanssa. Päätin loman alkajaisiksi päivittää tämän bloginkin vihdoin ja viimein. Niin paljon on tapahtunut sitten viime päivityksen... Opiskelu on edistynyt niin, että enää on lopputyö tekovaiheessa ja muutama harjoitushoito, sitten on eka tutkinto valmis, eli hyvältä näyttää, vaikka vielä tekemistä piisaa.

Syyskuun lopulla olin siellä Novitan neule-risteilyllä. Oli kyllä tosi kiva reissu ja ideoita tuli jälleen. Kävimme Katin kanssa Tukholmassa silloin perjantaina ja oli niin ihanaa kävellä siellä kaduilla ja kujilla pitkästä aikaa. Vanhasta kaupungista bongasimme aivan ihanan lankakaupan ja sieltä unelmien silkkilankaa. Lanka on putiikin pitäjän itse värjäämää ja niin ihanaa, tässä kuvaa siitä


Vierelleen hän sai vanhasta kaupungista löytämäni rasian.

Reissulla ostin laivalta Eurokankaan putiikista vähän kangasta  ja nauhaa, eiks ole söpöjä? :)


Neuloin tuossa taannoin itselleni turkoosin pitsiliivin ja yksi opiskelutoverini halusi itselleen samanlaisen. Lanka on pikkasen erilaista ja pikkasen eri sävyista, mutta tässä lopputulos

Kesällä opettelin kehyskukkaron tekoa, mutta en ole muistanut kuvata lopputulosta. Kantohihna tästä vielä puuttuu, kun en ole päättänyt, teenkö sen kankaasta, nauhasta vai ketjusta... se on siis olkalaukun kokoa.


Syyslomasta suurin osa vierähtää ihan kotona oleskellen (kotihommia tehden), mutta toivottavasti ilmat sallivat kuitenkin ulkoilun. Viime viikot ovat olleet niin täynnä ohjelmaa, että on niin ihanaa olla kotosalla! Joulua olen jo paljon ajatellut ja muutama lahjakin on jo valmiina, kuvat niistä tulevat vasta joulun jälkeen.

Tyttäreni on onnistunut sinä, mistä minä olen vain haaveillut! Eli hän sai orkidean kukkimaan uudelleen...


Tämän myötä kiitokset vierailusta ja kaikkea hyvää sinulle!!!

Ei kommentteja: