3. syyskuuta 2013

Kesän muistoja

Kesä mennä hurahti ja nyt syksy pukkaa väkisinkin päälle. Mutta onneksi vielä on vähän kesää jäljellä :) tai ainakin kesän muistoja! Olen viimeksi kirjoitellut tänne juhannuksen kynnyksellä ja monet kerrat sen jälkeen aikonut, mutta nyt se vasta toteutuu. Kaikenlaista tuli kesällä touhuttua, mutta eniten olen nauttinut hetkistä, jotka olen saanut olla kotona. Vain kaksi pienintä lasta oli koko kesän lomalla, kaksi tytöistä oli kesätöissä, toinen kolme viikkoa, toinen koko kesän. Kyllä kesien vietot ovat muuttuneet siitä, kun koko lapsikatras oli vain lomalaisia, mutta näinhän sen kuuluu mennä.
Tämä syksy toi myös mukanaan sen muutoksen, että toinen lapsista muutti omillen. Tytöistä vanhin eli kevään ylioppilas sai toivomansa opiskelupaikan Vierumäeltä ja sinne hän muutti vajaa pari viikkoa sitten. Nyt sitten tähtäimessä hänellä on liikunnanohjaaja AMK tutkinto ja olen kyllä vakuuttunut, että neiti on alallaan. Hän on minuakin patistanut liikkumaan ja jopa siinä onnistunutkin eli lahjoja alalle kyllä löytyy ;)

Kesäkuussa minun vetämä käsityökerho piti näyttelynsä ja tässä yksi kuva sieltä, mukavia töitä on väki valmistanut
Tässä on osa töistä. Nallet ovat kaikki kokonaan käsin ommeltuja antiikkinalleja. Eilen käynnistyi jälleen uusi kausi käsityökerhossa eli joka toinen maanantai kokoonnumme ja jatkamme mukavaa harrastusta.

Elokuun alussa olimme veneilemässä tässä kuntamme edustalla merellä ystäviemme kanssa. Mukavia maisemia oli tarjolla.








Rantauduimme yhteen saareen ja siellä oli tyrniä vaikka kuinka paljon kypsymässä. Siellä ollessamme nousi merisavua, mutta ei hätää, meillä oli taitava kippari joka ohjasi meidät takaisin mökille, joka oli lähempänä manteretta ja siellä ei merisavusta ollut tietoakaan. Tuo savun nouseminen oli jännää seurattavaa, kuin jostakin kummituselokuvasta :)

Puikotkin ovat kesällä heiluneet. Ensin tein itselleni puuvillalangasta pitsiliivin.
Lopputulokseen olen tyytyväinen, tämä on jo ollut käytössä melko paljon.

Nämä sukat menivät 60 v- lahjaksi, lankana on Maija.




Elokuun loppupuolella kävin Tallinnassa. Silloin oli mitä upein keli, aurinko paistoi, lämpöä riitti ja ei tuullut juurikaan, kuten kuvat kertovat.












Minä tein tällä reissulla ennätyksen, ostin VAIN 8 kerää lankaa!!! Yksi syy tuohon määrään on se, etten päässyt Karnaluksiin, sillä olimme maissa sunnuntaina... no, se voi olla, että minulla ei tule kuitenkaan olemaan mitään suurta pulaa langoista, vaikkei niitä enempää tullutkaan... Pengoin tuolla työhuoneessani päivää ennen reissua ja taisi olla vielä tuoreessa muistissa se, että kotoa löytyy ihan jokunen kerä lankaa ;)





Olen aloittanut joululahjojen valmistamisen jo ja itse asiassa eka lahja on jo valmiina ja toinen jo hyvällä mallilla, niistä tulee kuitenkin kuvia vasta tuolla joulukuun lopulla, sattuneesta syystä :) Suunnitelmia on jo vaikka kuinka paljon lahjojen suhteen, toteutus vain vähän laahaa jäljessä. Opiskelussa on loppusuora jo edessä, mutta vielä hommia kuitenkin löytyy ja vähäisin niistä ei ole lopputyö. Sitä olen hahmotellut, mutta melkoinen määrä tunteja vielä kuluu ennenkuin se on valmis. Eli taattua on, että aikani ei pitkäksi tule näinä syksyn hetkinäkään.


Tämä kodin tyhjentäminen turhasta tavarasta on ollut minulla yhtenä "teemana" koko tämän vuoden ja vieläkin on urakkaa jäljellä ja paljon. Pikku hiljaa kuitenkin on asia edennyt ja eiköhän se päätökseen tule tällä vuosikymmenellä! Lisäksi olen "siivonnut" tätä omaa elämääni ja siinäkin saralla on edistystä havaittavissa, vaikka en vieläkään tunnu pysyvän ajankulussa mukana. Mutta suunta on ainakin oikea!


Kiitos kun kävitte ja ihania syyspäiviä teille kaikille ja nautitaan syksyn kauneudesta!


PS. Olen lähdössä Novitan neuleristeilylle tämän kuun lopulla eli viimeistään sitten sieltä kerron kuulumisia
(toivottavasti ennen joulua ;))


2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Todella kauniin pitsitunikan olet tehnyt. Eikä sukissakaan mitään moittimista ola, ihanat nekin.
Hyvä sää näkyi Tallinnan risteilylle osuneen, kauniita kuvia.

ps. nyt alkoi kiinnostaa, ollaanko samassa neulonta- vai kierrätysryhmässä ?

Mari kirjoitti...

Kivoja kesäkuulumisia oli kiva lukea. Ihania syksyn päiviä sinulle :)